Tänään keskustelemme Amanda Moura Pietrzakin kanssa – hän on Legia Ladiesin operatiivinen johtaja ja Balticus-kellojen lähettiläs.
1. Mistä olet kotoisin?
Olen kotoisin Brasiliasta. Synnyin Belo Horizontessa ja asuin siellä 18-vuotiaaksi asti. Sitten muutin Yhdysvaltoihin, Connecticutiin, missä tapasin mieheni. Vuonna 2018 muutin hänen takiaan Puolaan. Asuimme ensin Lesznossa Suur-Puolan voivodikunnassa, ja nykyään asumme Varsovassa.
2. Millainen jalkapallourasi oli? Milloin ymmärsit olevasi ikätovereitasi parempi ja kuinka monta poikaa päihitit pihapeleissä? Miten he silloin reagoivat?
Aloitin jalkapallon pelaamisen jo 3-vuotiaana. Myös veljeni pelasi, joten vanhempani huomasivat nopeasti, että minulla oli siihen luontaista lahjakkuutta, liikuin hyvin ja yksinkertaisesti rakastin sitä. Minut oli helpompi ilmoittaa harjoituksiin, kun veljeni kävi jo treeneissä.
8–10-vuotiaana pelasin ainoastaan poikien kanssa, ja se oli hienoa aikaa jalkapalloilijan kehitykseni kannalta. Mielenkiintoista kyllä, en koskaan kohdannut ennakkoluuloja joukkueen pojilta – he olivat kuin veljiäni ja ottivat minut todella hyvin joukkoonsa. Hankaluuksia aiheuttivat vain aikuiset: muiden lasten vanhemmat saattoivat huutaa valmentajalle, kun olin avauskokoonpanossa. Ja ymmärrettävistä käytännön syistä jouduin vaihtamaan vaatteet isäni autossa enkä poikien kanssa pukuhuoneessa.
Lapsena en lainkaan ymmärtänyt, miksi muut tytöt eivät pelanneet. Olin niin läheinen poikien ja tämän ympäristön kanssa, että tunsin yksinkertaisesti kuuluvani joukkoon. Vasta myöhemmin, vanhempana, ymmärsin, miten valtava epätasa-arvo siinä oli.
3. Pidettiinkö sinua kotimaassasi poikatyttönä, kun aloitit pelaamisen, vai oliko Brasiliassa normaalia, että tytöt pelasivat jalkapalloa?
1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tyttöjen jalkapallon pelaaminen ei Brasiliassa todellakaan ollut tavallista. Koulussani meillä kyllä oli joukkue ja pelasimme paljon futsal-otteluita, mutta naisten joukkueet täysikokoisilla nurmikentillä olivat harvinaisia. Jos niitä oli, ne olivat enimmäkseen São Paulossa – Belo Horizontessa niitä alkoi olla vasta paljon myöhemmin.
Paras osoitus siitä, ettei tuohon aikaan ollut lainkaan rakenteita, akatemioita tai minkäänlaista kehityspolkua tytöille, on se, että liityin Atlético Mineiron edustusjoukkueeseen vain 14-vuotiaana! Olin lapsi, joka pelasi 30-vuotiaiden naisten kanssa. Niissä oloissa oli hyvin vaikea edes kuvitella ammattilaisuraa jalkapallossa, ja se oli tärkein syy siihen, että päätin lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan yliopistoon.
Mutta palatakseni lapsuuteeni – minusta oli luonnollista pelata poikien kanssa. Jotkut hyväksyivät sen, toiset nauroivat tai epäilivät minua. Entä minä? Minä yksinkertaisesti rakastin näyttää heille, kuinka väärässä he olivat.
4. Millä pelipaikalla pelasit useimmiten?
Koko Brasiliassa viettämäni ajan olin tyypillinen ”ysipaikan” pelaaja. Joskus pelasin yksin kärjessä, joskus kahden hyökkääjän kärkiparissa – ja juuri 4-4-2-muodostelman kärkiparissa viihdyin parhaiten.
Kaikki alkoi muuttua Yhdysvaltoihin muutettuani, kun valmentajat alkoivat peluuttaa minua enemmän ”kymppipaikalla”. Puolassa Legia Ladiesissa pelasin sekä kymppipaikalla että keskikentän ”kasipaikalla”.
5. Kuka on vaikuttanut eniten sinuun urheilijana ja ihmisenä?
Sanoisin, että veljeni – sekä hyvässä että vähän vaikeammassa mielessä. Hän oli ammattilaisjalkapalloilija ja hyvin tunnettu Brasiliassa. Hän on minua 10 vuotta vanhempi, ja koko lapsuuteni ajan hän oli ehdoton sankarini, jota ihailin suunnattomasti. Hän toi minulle usein palloja, nappulakenkiä ja peliasuja, ja jaoin hänen kanssaan suurimman intohimoni.
Aikuiseksi kasvaessani tiemme kuitenkin alkoivat erota. Veljeni ei ollut täysin samaa mieltä siitä, että pelaisin ammatikseni tai lähtisin Yhdysvaltoihin. Paradoksaalisesti juuri hänen suuri menestyksensä sai minut haluamaan lähteä Brasiliasta – halusin rakentaa oman identiteettini, kulkea omaa tietäni ja kirjoittaa oman tarinani sen sijaan, että olisin vain ”kuuluisan jalkapalloilijan sisko”.
Luonteeseeni ja siihen, millainen olen nykyään, vaikutti valtavasti myös se aika, kun pelasin samassa seurassa hänen kanssaan. En tarkoita edes syvällistä keskustelua urheilun maailmanlaajuisesta palkkatasa-arvosta, vaan aivan tavallista, suhteellista oikeudenmukaisuutta – naisten palkkoja ei otettu lainkaan vakavasti. Tämä kokemus vahvisti päättäväisyyttäni ja sai minut haluamaan todella vaikuttaa siihen, että naisten asema urheilussa muuttuu.
Ihmisenä minuun ovat vaikuttaneet eniten äitini ja mieheni – kumpikin on tuonut elämääni jotakin aivan ainutlaatuista.
Äitini on aina uskonut minuun rajattomasti, opettanut minua tavoittelemaan korkealle ja antanut minulle valtavasti luovuutta, empatiaa ja omanlaistani elämäniloa – omaa erityistä mausteeni. Mieheni taas on auttanut minua hiomaan lahjojani ja muuttamaan ne konkreettisiksi teoiksi. Hän on opettanut minua suhtautumaan tavoitteisiini asiantuntevammin, järjestelmällisemmin, kurinalaisemmin ja strategisemmin. Näiden kahden maailman yhdistelmä muovasi minusta uudenlaisen ihmisen.
6. Mitä pidät suurimpana urheilusaavutuksenasi?
Suurin saavutukseni on Brasilian osavaltionmestaruuden (Campeonato Mineiro) voittaminen Atlético Mineiron kanssa kolmesti sekä pääsy Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA Division II:n valtakunnalliseen vaiheeseen.
7. Onko sinulla muita harrastuksia, joita rakastat yhtä paljon kuin jalkapalloa?
Rakastan televisiota ja elokuvia – olen näyttelijä sydämeltäni, ja se on syvällä sisimmässäni! Olen esiintynyt Puolassa jo 21 mainoksessa ja saanut myös roolin draamasarjassa. Rakastan näyttelemistä ja kameran edessä työskentelyä yli kaiken!
8. Miten vietät vapaa-aikaasi?
Rakastan viettää vapaa-aikaa mieheni, poikamme ja koiramme kanssa. Pelaamme yhdessä videopelejä, luemme kirjoja ja leikimme supersankareita. Eniten rakastan kuitenkin aurinkoisia päiviä – silloin laitan brasilialaista musiikkia soimaan, nautin hyvästä tunnelmasta ja vietän ihania hetkiä perheeni kanssa.
Mistä pidät Puolassa? Miten Puola ja Brasilia eroavat toisistaan? Koitko kulttuurishokin, kun muutit Puolaan?
Rakastan Puolaa aivan eri tavalla kuin Brasiliaa. Nämä maat voivat joiltakin osin olla hyvin samanlaisia – esimerkiksi uskonnollisuudessa tai ajoittaisessa ihmisten avoimuudessa – mutta kulttuuriltaan, energisyydeltään ja tunteiden ilmaisultaan ne ovat samalla täysin erilaisia. Brasilialaiset ovat hyvin tunteellisia, avoimia, iloisia ja ulospäinsuuntautuneita. Ruoan ja musiikin suhteen pidän ehdottomasti enemmän brasilialaisesta, ja sitä kaipaan eniten heti perheeni jälkeen. Kaipaan joskus myös kunnon brasilialaisia, aivan villejä juhlia.
Toisaalta rakastan Puolassa erityisesti siisteyttä, järjestelmällisyyttä, rauhaa ja yleistä elämänlaatua. Ne ovat tämän maan valtavia vahvuuksia.
Temperamenttien ero näkyy myös arjessa. Puolassa kuulen usein olevani liian äänekäs tai iloinen ja häiritseväni sillä muita. Brasiliassa tällainen ilmaisu on tavallista, joten jouduin tottumaan siihen, että täällä asiat ovat toisin – se oli minulle melkoinen kulttuurishokki.
10. Puhutaan kelloista. Oletko ollut kiinnostunut kelloista, ja jos olet, niin mistä lähtien? Muistatko ensimmäisen kellosi? Onko sinulla suosikkikelloa?
Kyllä, rakastan kelloja! Olen aina ollut kiinnostuksiltani enemmän poikatyttö – rakastan autoja, kelloja, jalkapalloa ja videopelejä. Minusta kellot ovat ajattoman tyylikkäitä ja naisten upeita koruja, vaikka itse pidän joskus enemmän miesten malleista.
Muistan ensimmäisen kelloni erinomaisesti – se oli ikoninen Casio-laskinkello, ja sen jälkeen sain urheilullisen Nike Triaxin. Kokoelmassani on melkoinen määrä kelloja aina muotikelloista upeisiin Balticus-kelloihin. Arvostan tätä merkkiä ja rakastan sitä eniten. Suurinta ja syvintä kiintymystä tunnen kuitenkin edesmenneelle äidilleni kuuluneita kelloja kohtaan. Niillä on minulle pelkästään tunnearvoa. Ne ovat minulle täysin korvaamattomia.
11. Milloin yhteistyö Balticuksen kanssa alkoi? Miten se sai alkunsa?
Kaikki alkoi Zakopanessa, urheiluministeriön järjestämässä jalkapallokonferenssissa. Osallistuin silloin yhteen paneelikeskusteluun, ja illalla tapasin Bartosz Knopin – uskomattoman ihmisen tämän merkin takana. Hän oli todella sympaattinen, esitteli minulle kellojaan, ja ihastuin heti hänen ajatukseensa Itämeren alueen ja puolalaisen käsityötaidon ylpeyden esiin tuomisesta. Meillä synkkasi heti. Jonkin ajan kuluttua Bartosz kutsui minut tutustumaan kelloihinsa tarkemmin ja kokeilemaan niitä.
Rakastuin niihin saman tien ja ryhdyin käytännössä merkin lähettilääksi – aloin kertoa niistä perheelleni ja ystävilleni, ja moni heistä on jo ostanut omansa. Yhteistyömme perustuu luontevuuteen: esittelen kelloja kaikkialla, missä liikun, ja julkaisen niistä postauksia sosiaalisessa mediassa. Keskeisintä on kuitenkin puskaradio – ihmiset kyselevät ihastuneina itse, mitä malleja minulla on ranteessani. Esittelen kelloja ylpeänä kaikissa tärkeissä tapahtumissa. Yhteistyöstä on myös paljon hyötyä ammatillisessa työssäni – Legia Ladiesin operatiivisena johtajana olen todella iloinen siitä, että Balticus toimii yhteistyökumppanina myös seuramme kanssa.
12. Mitä odotat yhteistyöltä yrityksemme kanssa?
Ennen kaikkea odotan kelloja, jotka kestävät aikaa ja joihin liittyy kauniita muistoja. Minulle tämä yhteistyö ei ole vain tuote – siihen kuuluvat myös ihmissuhteet, upeat ihmiset, joita kohtaan matkan varrella, ja yhteinen energia, joka kulkee mukanamme vuosia.
13. Mikä Balticus-kello on sinulle kaikkein läheisin? Kuinka monta merkkimme kelloa sinulla on kokoelmassasi, ja mitä malleja ne ovat?
Ehdoton suosikkini, josta saan myös eniten kehuja, on Gwiezdny Pył (StarDust) Meteoryt. Se on omalla ainutlaatuisella tavallaan hienostunut, mutta siinä on samalla uskomattoman paljon syvyyttä ja luonnetta. Se on yksinkertaisesti kaunis.
Kokoelmassani on tällä hetkellä neljä tämän merkin kelloa: edellä mainittu Gwiezdny Pył Meteoryt, hopeanvihreä Moonfish, hopeanvalkoinen New Sky ja musta Gwiezdny Pył Power Reserve – viimeksi mainittu on tosi tyylikäs!
Kiitos keskustelusta, joka oli täynnä brasilialaista temperamenttia ja tunteita.
